keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Täällä taas

Hmmm... Hyvin alkoi mun blogin kirjoittaminen, mutta nyt tullut viikon tauko! Aluksi mä ajattelin, että kirjoittelen sitten aina iltaisin tätä, kun lapset ovat nukkumassa. Meinaa vaan itseäkin aina iltaisin jo siinä vaiheessa sen verran väsyttää, ettei kirjoittamisesta tule mitään. Lapset menevät nukkumaan 20.30-21 aikaan, mutta aikaisempaan pitäisi pyrkiä. Aamulla niitä joutuu sitten puoli 7 aikaan herätellä ja se ei ole kivaa. Sitten ne ovat taas päiväkodissa ja eskarissa niin väsyneitä, että nukkuvat siellä, joka taas vaikuttaa tuohon illan nukkumaanmenoaikaan. Parempi olisi, kun tarvisi vasta kahdeksaksi ne hoitoon viedä, mutta kun ei sitä niin vaan itse voi aina työaikoja valita. Tai mullahan töissä on liukuva työaika, mutta harmi vaan kun mun työpaikka on meiltä 45 km eri suuntaan ja päiväkoti/eskari taas 15 km toiseen suuntaan...




Syksyisä tunnelmia... Toisaalta ihan kiva tämä syksykin, silloin kun ei vettä sada kaatamalla ja voi ulkoilla.

Ai niin ja joo, viime viikolla sain myös tilattua meille uuden sohvan. Ruskea kangaspäällysteinen divaanisohva. Lisäksi tänään Prismassa käydessäni löysin aika hyvää tapettia makkariin... Mä haluan niin sisustaa meidän makkarin uuteen uskoon! Ehkä se tämä syksy sitten innostaa siihen suuntaan, kun tulee enemmän taas kesän jälkeen vietettyä sisällä aikaa. Kesällähän me oltiin aamusta iltaan lasten kanssa lähinnä pihalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti