maanantai 17. kesäkuuta 2013

Lääkärireissulla



Tämä päivä meni Seinäjoella Emman lääkärireissulla. Eipä siinä ehtinyt lääkärin lisäksi kun syömässä ja kaupassa käydä. Sen verran on häslinkiä kolmen lapsen kanssa olla liikenteessä, toki onneksi mummu oli mukana auttamassa.

Emmaa se refluksi vaivaa ja lisäksi - tai siihen liittyen - on nyt nyt viime aikoina näyttänyt tuonne kitalakeen, että sattuu. Vielä kokeillaan eri versioita närästyslääkkeistä, mutta tuon kitalakijutun kanssa mennään nyt kesän aikana korvalääkärille tutkittavaksi. Siellä näkyi jotain? Ehkä johtuen refluksista siis tai sitten voi olla jotain rakenteellista. Ei kunnolla nähnyt ja se tutkiminenkin oli melkoisen taistelun takana... Mä ja kaksi hoitajaa pidettiin väkisin Emmaa. Aivan kamalaa, mutta mä vaan ajattelin Emman parasta. Se raasu ei itse sitä tajua tietenkään. Onneksi sattui aivan loistava lääkäri! Tietenkin mä aina huolestun, kun sanotaan, että jotain siellä näkyi. Vaikka lääkäri sanoi, ettei se mitään akuuttia ole, mutta kuitenkin.

Kunpa saisi joskus olla ilman huolenhäivää, ilman huolta omasta tai muiden läheisten terveydestä, mutta ei... Aina on jotain, suurempaa tai pienempää. Toivotaan nyt tosiaan, että tuo Emman juttu menee kategoriaan "pienemmät". Mä en ainakaan jaksaisi yhtään murhetta lisää. Murehdittaa oma jaksaminenkin. Kun Enhän mä saisi rasittaa itseäni, mutta onhan se mahdotonta kolmen lapsen kanssa, joista yksi vielä vastaa vähintään kahta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti