keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksy

Elias ja Aku syksyisellä polulla


Vaikka lämpimiä kelejä on ollutkin mukavasti vielä, kyllä syksy vaan silti on tullut. Ja pakko sanoa, että mä en tykkää. Mutta minkäs teet.

Emmallehan ei sitten viime viikolla tarvinnnutkaan laittaa niitä putkia korviin! Oltiin toki siellä sairaalassa ja tehtiin kevyt nukutus, jossa korvien tilanne tsekattiin. Ja tilanne olikin siis hyvä. Se oli viime viikon hyvä uutinen. Huono oli se, että en mä vielä ole parantunut. Mykoplasma ei vaan ole niin helppo hävittää. Ei edes homeopatialla. Se oli jo mennä nurin, mutta lähti uuteen nousuun. Ja mä taas lähdin homeopaatin lääkkeillä uuteen taistoon. Vaikka olin kyllä melko maassa aluksi. Olihan se toisaalta aika typerääkin luulla, että kahden ja puolen vuoden sairastelu menisi kuukaudessa ohi.

Vaihdettiin vähän lääkkeitä ja tavallaan eri kantista käytiin nyt mun sairastelun kimppuun. Pahentumisoieraita on taas ollut. Miten mä jaksan? Onneksi olen melko kovaa tekoa. Niin se täytyy olla, kun oikein omaa elämääni ajattelen.

Ja ainahan sitä voi piristää itseänsä jotenkin. Pinkillä pipolla. Uusilla ripsillä ;).


lauantai 7. syyskuuta 2013

Vaiheikas viikko!


Tällä viikolla ollaan saatu nauttia ihanan lämpimistä syyskeleistä. Lapsilla se merkitsee jee-huutoja, kun ei tarvitse vieläkään laittaa ulkohousuja jalkaan. Pienistä iloista on hyvä ottaa kaikki nautinto irti, itse kunkin. Omalla kohdallani saattaa tosin pian olla hyvinkin suuren ilon aika. Mä olen aika vakuuttunut, että homeopaattiset lääkkeet ovat kuin ovatkin saaneet mut parampaan kuntoon, jopa parantumaan? Vielä alkuviikosta oli huonoa oloa, kuumetta, kolotuksia ja nivelkipuja. Mutta loppuviikko on mennyt hyvin jo. Hyvä "testi" oli keskiviikkoinen Emman lääkärikäynti Seinäjoella korvapolilla, joka meni Emman kohdalta täydelliseksi vastusteluksi tarkoittaen mulle erittäin hikisiä hetkiä, kun jouduin mm. väksin Emmaa pidellä. Yleensähän mulle on tullut kuumeinen olo tuollaisesta rasituksesta. Nyt ei tullut.

Emman lääkärikäynti oli siis todellista kärsimystä tytölle. Ja mulle. Ei se mun mielestä voi olla oikea keino, kun kolme henkeä pitää väkisin tyttöä paikallaan, että saadaan tutkittua. Mä vaan koitin ajatella että Emman parhaaksi se on... Muuten en olisi kestänyt kamalaa tilannetta. Kurkku oli siis ok, mutta toisesta korvasta paljastui mahdollisesti liimakorva. Tämä nyt ensi viikolla vielä varmistetaan ja tarvittaessa laitetaan putki. 

Torstaina mulla oli kamera mukana, kun illalla ulkoiltiin. Käytiin naapurin mummulasakin samalla. Emmallahan suurta hauskuutta on olla isin kyydissä tarktorissa.

Aurinkoista viikonloppua!









sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuvia viikolta instagrammista

Tässä nyt viikon ajalta kuvia, kun muutakaan en ole ehtinyt. 

Olo mulla ollut huono. Varmaankin - tai toivottavasti - homeopaattisten lääkkeiden takia. Eli olisi sitä puhdistumista.