sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäloma lapsilla

Viimein koitti lapsilla kesäloman aika, Emmalla ja Eetulla koulusta ja Eliaksella päiväkodista. On kyllä tullut huomattua ja kuultua pitkin kevättä jo väsymystä aamuheräämisiin ja lähtöihin päivän aherrusten pariin. Sama toki alkaa olla itselläikin, mutta vielä on reilut kolme viikkoa mun tsempattava.

Emma ja Eetu saivat todistukset ja eilen olimme juhlistamassa mun serkun valmistujaisia. Olen tyytyväinen lasten todistuksiin, sillä molemmat ovat kehittyneet paljon lukuvuoden aikana omien tavoitteidensa mukaan. Emmalla on keskittyminen ja yleinen jaksaminen parantunut, sekä sosiaalisuus koulussa muden oppilaiden kesken. Myös viittominen luistaa koko ajan paremmin ja enemmän. Eetun kohdalla olen ylpeä taidoista, kuten keskittyminen, huolellisuus, työrauhan antaminen toisille ja vuoron odottaminen. Nämä kaikki olivat erittäin hyvin sujuvia. Myös matikka ja äidinkieli sujuvat hyvin.

Itse en tokikaan voi enkä halua vaatia lapsilta mitään liikoja koulunkäynnistä vaan kannustan ja tuen mahdollisimman hyviin suorituksiin. Minä kun ymmärsin koulunkäynnin jujun oikeastaan vasta Ammattikorkeakoulussa, jossa insinööriksi opiskelin. Siellä siis muistan oikeasti vasta eka kerran alkaneeni lukea. Toki lukio sujui urheilun lomassa kasin papereilla.

Mutta nyt vaan ne helteet takaisin ja ihanaa lomaa kaikille, jotka siitä jo nauttivat! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti