sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

Tänä vuonna, ja jo tässä kuussa, tapahtuu varmasti yksi vuoden merkittävimmistä asioista. Mun prinsessa täyttää jo kymmenen vuotta. Voi miten aika onkaan mennyt nopeaa.
 
Muista odotettavista asioista varmoja on ainakin Eliaksen eskarin aloitus syksyllä. Kovasti se sitä onkin jo odottanut ja varsinkin nyt viimeisen puolen vuoden aikana ovat kirjaimet ja numerot alkaneet kiinnostamaan tosissaan.
 
Lisäksi odotan mun terveyden jatkuvan edelleen hyvänä ja, että tuo polvikin rauhoittuisi ihan kokonaan. Siitähän ei rustossa-kalkkia-diagnoosin lisäksi oikein muuta sanottu kuin, että rasituksen aiheuttamaa kipua. Teinpä mä sellaisen uudenvuoden lupauksenkin, että juoksen kesällä ihan täysmaratonin polvikivun kaikotessa kokonaan. Mun mielestä on niin hienoa olla hyvässä kunnossa, tai ainakin yrittää.
 
Lasten kanssa tullaan myös urheilemaan mahdollisimman paljon, ainakin hiihtoa ja yleisurheilua. Lisäksi ihan omassa pihassa kaiken maailman pelejä ja leikkejä entiseen malliin. Ja lasten, kuten koko perheen, toivon pysyvän myös terveenä. Hyvin meillä onkin nyt mennyt sen suhteen. Emman vatsavaivat ovat helpottaneet ja kukaan ei ole mitään pikku flunssiakaan pahemmin sairastellut.
 
Juuri nyt siis menee kaikinpuolin loistavasti. Hyvä vaihtaa vuosi näissä tunnelmissa.
 
 


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti