perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lomareissu

Maanantaina oli viimein kauan odotetun lomareissumme vuoro. Perinteiseen tapaanhan se sijoittui Turku-Naantali akselille, tosin tällä kertaa paluumatkalla vietettiin yksi yö myös Tampereella.

Olimme ensin kaksi yötä Turussa Scandic-hotellissa. Saman ketjun hotellissa olimme yötä myös Tampereella. Tähän hotellivalintaan päädyimme, sillä Scandicissa lapset majoittuvat aina ilmaiseksi!

Maanantainan kiertelimme Turun torilla ja leikkipuistoissa. Tiistaina oli sitten iki-ihanan muumimaailman vuoro! Se on kyllä niin ehdoton suosikkipaikka meidän lapsille vuodesta toiseen. Ja itsellenikin. Ja itsehän sitä nauttii niin suunnattomasti jo siitä, kun näkee kuinka lapset nauttivat. Tiistai-iltana minä vielä kiertelin vähän Turun kauppoja. Ainahan sitä yhdet housut löytyy jos ei muuta :).

Keskiviikko-aamuna lähdimme kohti Tamperetta ja Särkänniemeä. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka naapurikunnan Powerparkin huvipuistosta tykkäänkin, päihitti Särkänniemi sen sellaisessa meille oleellisessa seikassa kuin rannekkeen väkisin laitto lapsen käteen. Emma ei anna laittaa ranneketta käteen, kun ei vaan tykkää. Powerparkissa eivät tätä ikinä oikein hyväksy, mutta Särkänniemessäpä tekivät oikein tuollaisen erityisluvan asiasta. Kyllä tuli hyvä mieli.

Torstaina mulla oli vielä kontrollikäynti Tampereella siellä Olli Polon vastaanotolla. Lisätään vielä yhdellä kapselilla annostusta päivässä ja toivotaan lisää apua lääkkeestä. Sillä kyllähän lääke on auttanut, vaikka huonojakin päiviä ja kuumeiluja on ollut. Mutta ovat ne vähentyneet siitä kevään kauhean pahasta tilanteesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti