keskiviikko 28. joulukuuta 2011

vaateaatoksia

Tänään tulivat postissa sekä h&m:n, että elloksen uudet kevätkuvastot. Ihanan värikästä! Siitä innostuneena valitsin itselleni kevätlookin by h&m. Katsotaan jos oikein tilaiskin nuo itselle jossain vaiheessa. Vielä on niin pitkä kuitenkin kevääseen...

Kaikki vaatteet uudesta h&m kuvastosta

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulu ♥

Ihanaa joulua vietetty. Eilen aattona oli perinteiset jutut: hautausmaalla käynti, lumiukko-ohjelma tv:stä, saunominen (pihasaunassa), hyvää ruokaa mummujen ja ukkien kesken, sekä kohokohtana tietenkin joulupukki!

Tänään joulupäivänä ollaan vaan oltu. Mä olen kyllä ollutkin niin väsynyt, etten muuhun olisi kyennytkään. Onhan sitä aina ennen joulua sellaista laittamista ja nyt kun vielä töissäkin käy. Lisäksi tämä mun mysteerisairastelu on verottonut voimia. (diagnoosia ei oikein vieläkään, reuma-arvot kyllä merkittävästi koholla. Havupuu-uutejuoma on onneksi vähän auttanut!)

Mulla on nyt lomaa ensi to asti. Tarpeeseen tulee. Nyt rauhotutaan ja levätään. Joulu on ihanaa aikaa ♥.







sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Marraskuunlopun tunnelmia

Ollut niin kiirettä taas parina viime viikkona, että tänne kirjoittelu vähän jäänyt. Olin siellä kurssilla sen yhden viikon, sitten oli heti perään Eetun synttärit ja tällä viikolla on ollut monenlaista Emman tuleviin kouluasioihin liittyvää juttua ja lisäksi mulla oli lääkärikin Vaasassa keskiviikkona. Firman pikkujoulut olivat myös perjantaina...

Aloitin tosiaan sitä havupuu-uutejuomaa juomaan silloin reilut kaksi viikkoa sitten ja aluksi tuntui, että se auttaa oloon, ja voihan se auttaakin, mutta kyllä mulla noita oireita kuitenkin on. Ei siellä lääkärissäkään vielä oikein mitään selvää diagnoosia tullut. Vielä otetaan kokeita lisää. Jotain yliliikkuvien nivelten oireyhtymää kyllä epäili.

Laitetaanpas tähän kuvia viime viikoilta:

Eetu sain 5-vuotissynttärilahjaksi kauko-ohjattavan Martin 
Kynttilänpuhallus jännittää

Tällaista lahjaa ei ihan kaikilta voikaan saada; Pirkko-mummu asialla.

Mun kynnet ♥

Ekat piparit tälle joululle

Emma pikku äitin apuri ♥

Hurja poraaja :)

Pikkujoulutyyliä

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

kiirettä..

Onpa tässä tosiaan monenlaista tulossa. No, ensi viikolla mulla on kampaaja ja manikyyri. Oi ihanaa. Mulla on nyt pari vkoa ollut geelit omien kynsien päällä tarkoituksena saada omat kynnet pysymään hyvinä ja kasvamaan pituutta ettei tarvisi niitä "jatkopaloja" (tippejä) liimailla. Hermostuin meinaan totaalisesti mun omiin katkeileviin kynsiin. Ensi viikolla on myös vanhempien vartti Emman eskarissa. Lisäksi kalenterista löytyy Emman psykologilla käynti kouluasioita varten. Ja onhan sitten vielä isänpäiväkin sunnuntaina.

Seuraava viikko tuleekin olemaan sitten raskas. Olen koko viikon koulutuksessa oppimassa uutta 3D-suunnitteluohjelmaa töitä varten. Töiden kannalta hyvä ja kaivattu juttu, mutta enhän mä hyvänen aika tajua kuinka kestän olla erossa lapsista niin kauan!? Ja kuinka ne täällä pärjäävät. No, ei se auta. Ja sekään ei kyllä auta, että tämä mun olo on mitä kummallisempi päivä päivältä. Niveloireet lisääntyvät ja sormet ovat aamuisin niin jäykät, kuumat ja turvonneet, että pelottaa. Kävin torstaina työterv.lääkärillä ja olenkin nyt sitten menossa reilun kahden vkon päästä yksityiselle reumatologille lähetteellä sieltä. Aiemminkin olisi aika löytynyt, mutta tuo kurssi tuossa justiin...

Ja sittenhän on kahden viikon päästä Eetun 5-vuotissynttäritkin jo. Myös pikkujoulukausi tekee tuloaan. Ja tietty oikein itse joulukin... Huh.
Ostin muuten torstaina Havupuu-uute-juomaa ajatellen jos siitä olisi mulle jotain apua. En tiedä onko kukaan esim. reumaan siitä saanut apua, mutta katsotaan.
etusivu3
http://www.ravintorengas.fi/

Eilen käytiin Antin kanssa taas vaihteeksi syömässä kahdestaan. Kokkolan Amarillo on hyvä paikka siihen. Ja mummu, ukki ja Jani-eno hyviä lapsenvahteja.

Mun lookkia eilisillalta:

Mekko h&m ja sukkahousut Lindex 

torstai 27. lokakuuta 2011

Sairaslomalainen :(

Mun oli pakko, tai viisainta jäädä tänään ja varmaan huomennakin töistä kotiin. Koko viikko ollut todella huono ja outo olo. Töistä en ole meinannut pystyä päivän jälkeen enää kotiin ajamaan (45 km). Mulla meinaa olla särkyä mm. joissain nivelissä, joten epäilys tuli itselleni josko jo 10 vuotta sitten epäilty reuma olis nyt tullut!? Huomenna täytyy Eetun korvakontrollin yhteydessä puhua asiasta lääkärille.

Piristystä onneksi on tuonut kodin sisusteleminen. Paljon olisi vielä mitä tahtoisin, mutta kaikkea ei voi saada. Harmi. Ja kun mun luonteelle ei oikein sopis sellanen pikkuhiljaa... Olen enempi kaikki ja heti-tyyppinen :).

Tässä kuva meidän uusitusta makkarista, tapetit uudet ja pöytälamput tulivat tänään postissa.



Tässä meidän olohuone, jossa uutta sohvat. Mattoa odotellaan vielä saapuvaksi. Anttilasta olen tilannut valkoisen sellaisen nukkamaton. Vai mikä se on, pörrömatto, lankamatto...




keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Syyslomalla



Minä olen Emman kanssa koko tämän viikon lomalla ja pojatkin nyt huomisesta eteenpäin. Siis pienet pojat vaan, iskä raataa...

Maanantaina ulkoiltiin oikein kunnolla Emman kanssa ja myös viittomaopettaja kävi pitämässä tuplatunnin. Oli tehokasta ja kaikkia tärkeitä viittomia tuli opittua (mm. Prisma ja Citymarket, iloinen ja surullinen). Tiistaina lähdettiin sitten Emman ja mummun (mun äitin) kanssa Kokkolaan Touhutaloon ja vähän shoppailemaankin. Kyllä Emma nautti Touhutalosta, oikein mukava paikka ja sopivan kokoinen. Täytyy pojatkin sinne viedä joskus!

Tänään minä olin Seinäjoella lääkärissä mun monta kuukautta kestäneen lämpöilyn plus muiden epämääräisten oireiden takia. Mitään ei selvinny vieläkään. Eikä varmaan tule selviämäänkään. On kuulemma aika yleistä mun ikäisillä naisilla tuollanen pieni lämpöily. Liekö sitten stressiä, sitä epäili kyllä. Enkä itse sitä kiellä etteikö voisi ollakin...

Ticket to Heaven Baggie Tough - Potent purpleEmmalle löysin viimein toppahaalarin. Ticket to Heavenin tuollanen :). ---------->















Laitanpa sunnuntaina kuvatun videon ihanasta Emmasta, joka aina innostuu ko. lastenohjelman tunnarista :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Viikko taas ohi

Ja onkin muuten enää yksi viikko, niin on lomaa! Emman kanssa lomaillaan koko viikko 42 ja pojatkin varmaan loppuviikon sitten. Mutta vielä täytyy ensi viikko jaksaa olla töissä. No eipä sillä, että siellä nyt viime aikoina olisi hommat rasittaneet, mutta muutosta parempaan lienee luvassa.

Tänään käytiin ratsastamassa taas Emman ja Eetun kanssa. Ne kyllä niin tykkäävät molemmat siitä touhtusta. Ihan kiva, sillä tuli itselleni mieleen, etten itse olisi ollenkaan varma uskaltaisinko hepan, edes pienenkään, selkään hypätä. Koskaan pikkutyttönäkään en tykännyt hepoista. Meillä vaan hiihettiin :). 

Laitetaanpas kuvaa mun uudesta hiuslookista, tykkään kyllä kovasti! Ruskeilla pidennyksillä raidat ja hiukset siis kerrostettu ja yläältä saa tarvittaessa tosi pystyynkin tukkaa, oikein rokkia! :)


Tällä viikolla tuli ostettua, tai haettua tilattu paketti Lindexistä, pojille toppahaalarit. Emma vielä tarvisi uudet myös, mutta mistään en oikein ole 128 cm nättejä haalareita löytänyt. Tai no olishan niitä, esim. Cupcakella, mutta jotenkin ei raaskis yli satasta haalareihin laittaa? Nämä poikien haalarit olivat 59 e/kpl ja ainakin näyttää ja tuntuu hyvältä materiaali. Ja Eetu tykkää niin noista Bamse-vaatteista!



tiistai 4. lokakuuta 2011

tosi tavallista joo... No joo joo!

Niin, eihän se tosiaan tämä meidän perheen elämä kuitenkaan ihan tavallista aina ole. Tai tällä hetkellä tuntuu siltä. Ei kuitenkaan varmaan kovin moni vanhempi joudu vuotta etukäteen miettimään seuraavana syksynä koulunsa aloittavan lapsensa tulevaa koulua. Esimerkiksi Eetullehan on itsestään selvää, että ensi syksynä aloittaa eskarin omassa lähikoulussa ja sitten eka luokan siellä jne.

Mutta kuitenkin, toisaalta, tämän blogin nimi kuvastaa osaltaan sitäkin, että vaikka meillä on erityislapsi perheessä, me ei olla jouduttu luopumaan mistään tavallisesta. Molemmat vanhemmat käyvät töissä, kaikkia lapsia viedään ihan samoihin harrastuksiin. Kotona puuhaillaan kaikkea tavallista, normaalia lapsiperheen elämää. Kaiken tämän mahdollistaminen vaatii vaan "vähän" enemmän. Emmalla on ne omat temppuilunsa ja on kuitenkin kehityksessä jäljessä ikäisiään. Mutta normaali arki on ihan parasta terapiaa Emmalle. En ole ikään (no ehkä joskus, myönnän) ajatellut olla ottamatta Emmaa esimerkiksi kauppaan mukaan. Kyllähän se siellä karkailee ja temppuilee, mutta eihän se ikinä opi siellä kunnolla toimimaankaan jos ei saa harjoitella.

Mutta tuohon kouluasiaan palatakseni. Viime viikollahan me kävimme erityiskoulussa naapurikaupungissa tutustumassa, mutta jäi aika kaksijakoiset tunnelmat. Olisin niin toivunut, että ainoa mahdollinen huolenaihe liittyen ko. kouluun menoon olisi vain ollut matka. Mutta siinä on nyt vähän muutakin. Tämä on vähän harmi, kun täytyy itse asiat selvittää. Nyt täytyisi selvittää olisiko toisessa naapurikaupungissa jotain erityiskoulua. Ja oman lähikoulunkin mahdollisuudet täytyisi selvittää...

Tammikuussa 2009
Huh, no onneksi mulla on ylihuomenna kampaaja. Saa aina välillä ajatella vain itseään. Joku kiva, ehkä räväkkä, tyyli olisi kiinnostava. Mutta toisaalta, en haluaisi pitkästä tukasta luopua. Silti mä aina muistelen tätä tukkaani, olihan se ihana!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Täällä taas

Hmmm... Hyvin alkoi mun blogin kirjoittaminen, mutta nyt tullut viikon tauko! Aluksi mä ajattelin, että kirjoittelen sitten aina iltaisin tätä, kun lapset ovat nukkumassa. Meinaa vaan itseäkin aina iltaisin jo siinä vaiheessa sen verran väsyttää, ettei kirjoittamisesta tule mitään. Lapset menevät nukkumaan 20.30-21 aikaan, mutta aikaisempaan pitäisi pyrkiä. Aamulla niitä joutuu sitten puoli 7 aikaan herätellä ja se ei ole kivaa. Sitten ne ovat taas päiväkodissa ja eskarissa niin väsyneitä, että nukkuvat siellä, joka taas vaikuttaa tuohon illan nukkumaanmenoaikaan. Parempi olisi, kun tarvisi vasta kahdeksaksi ne hoitoon viedä, mutta kun ei sitä niin vaan itse voi aina työaikoja valita. Tai mullahan töissä on liukuva työaika, mutta harmi vaan kun mun työpaikka on meiltä 45 km eri suuntaan ja päiväkoti/eskari taas 15 km toiseen suuntaan...




Syksyisä tunnelmia... Toisaalta ihan kiva tämä syksykin, silloin kun ei vettä sada kaatamalla ja voi ulkoilla.

Ai niin ja joo, viime viikolla sain myös tilattua meille uuden sohvan. Ruskea kangaspäällysteinen divaanisohva. Lisäksi tänään Prismassa käydessäni löysin aika hyvää tapettia makkariin... Mä haluan niin sisustaa meidän makkarin uuteen uskoon! Ehkä se tämä syksy sitten innostaa siihen suuntaan, kun tulee enemmän taas kesän jälkeen vietettyä sisällä aikaa. Kesällähän me oltiin aamusta iltaan lasten kanssa lähinnä pihalla...

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Elämäni eka vanhempainilta



Jotenkin tunnen itseni vanhaksi, kun lapsi on jo kouluikäinen ja olimme siis vanhempainillassa tänään. No, kai sitä  pakostakin vanhenee. Ja mielestäni mä olin jo "vanha" tullessani äidiksi 25-vuotiaana silloin kun Emma syntyi. Mutta vanhempainilta oli ihan kiva kokemus.

Mä oon nyt ollut tällä viikolla nämä kolme päivää pois töistä, kun ensin tuli Eetu sairaaksi ja sitten Eliaskin. Nyt ovat onneksi terveitä. Itse asiassa ei Eliakselle tullutkaan kun pientä lämpöä. Täytyy nyt toivoa, ettei Emmalle tulisi kuumetta, nuhainenhan sekin on kyllä ollut. Tylsä syksy tämmösten sairasteluiden takia. Ja muutenki. Mä en tykkää kovinkaan tästä syksystä. Tulis jo heti talvi. Mulla itellänikin tänään taas ollut "sairainen olo". Onneksi muuten työterveyslääkäri laittoi mut lähetteellä keskussairaalaan tarkempii tutkimuksiin. Ei ole ollenkaan normaalia, että melkein joka päivä pientä lämpöä + plus muut oireet.

No, ehkä kuumeesta johtuen tilasin turkisliivin Ellokselta. Tai ainakin hyvä pistää sen piikkiin jos joku ihmettelee. En oikein ole ko. juttuun aiemmin innostunut, mutta nythän niitä on joka paikassa, että kyllähän sellanen munkin vaatekaappiin saa tulla :).

http://www.ellos.fi/dv/30-Ylaosat-Liivit/jsfn/_/N-fu1Z1z141hoZ1z141xe?Nr=302082

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kaikenlaista..

Niin se meni tuo viikonloppukin jo. Oltiin tosiaan mieheni kanssa la-su pienellä reissulla Vaasassa. Shoppailtiin ja nautittiin hotellielämästä. Tosin mä en shoppaillut itselleni oikeastaan mitään kummempaa. Joo, kun ei vaan ollut tarvetta. No okei, sentään nyt yhden rannekorun ja huivin :). Illallahan siellä hotellin yhteydessä olevassa Amarillo-ravintolassa esiintyi NRJ:n aamupojat. Sen verran jaksoin valvoa, että ko. heput siellä ennen sitystä bongasin, mutta väsymys vei voiton ja klo 23.40. me paineltiin nukkumaan hotellin lakanoihin. Tuota miestäni nyt ei kyllä pahemmin koko aamupojat kiinnostaneet. Mä oon vissiin jotenkin hassun huumorintajun omaava, kun mä ihan tykkään tästä:



Eetu oli tullut vkl:n aikana kuumeeseen ja olinkin tänään sen kanssa kotona. Myös huominen menee kotioloissa, koska vieläkin pojalla meinaa kuumetta olla. Harvoin meillä lapset sairastaakaan...

Tänään käytiin myös tutustumassa erityisluokkaan, koska Emman kouluasioita ollaan jo alettu miettimään ja jossain sen on tarkoitus ensi syksynä ekaluokka aloittaa. Erityisluokka se ei tule olemaan, sen tiedän nyt sanoa. Ensi viikolla sitten erityiskouluun 50 km:n päähän tutustumaan.

torstai 15. syyskuuta 2011

Viikonloppu lähestyy.

Mutta ennen viikonloppua täytyy vielä selvitä huomisesta. Meille tulee nyt lauantaina "hoitotäti" kolmatta kertaa ja hoitaa kaikki lapsemme sunnuntai-iltaan asti. Tämä on siis näitä Emman tuomia etuja, kun mä olen Emman omaishoitaja ja mulle kuuluu sen myötä kolme lakisääteistä vapaapäivää/kk. Tosin mä olen ollut omaishoitaja jo 4 vuotta ja nyt vasta siis nämä vapaat alkaneet tänä kesänä rullaamaan. Itsehän nekin sain itselleni taistella. Oikeastaan mitään etuja ja apuja meille ei olla ilman omaa selvittelyä ja taisteluja tarjottu tai annettu nyt 6.5 vuoden aikana. Ei ole siis ihme vaikka välin vähän väsyttääkin... Mutta joo, viikonloppuna rentoudutaan hotellilomalla.

Kävin tänään juoksemassa, aivan ihana tunne! Viime lenkistä olikin jo aika kauan. Katotaan nyt mitä mulle tapahtuu tai ei tapahdu. Tosiaan kun nyt viimeset 3-4 kk menneet aikalailla sairastaessa.

Tänään tuli vähän ostettua pojille kivoja juttuja:

Paidat, KappAhl

Pipot, Lindex

Ja tällänen piirakka tuli tehtyä, aika hyvää! (mutta ei liian makeaa)


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Emman kouluasia

Eilen oli Emman Hojks-palaveri. Emmahan on siis ihan tavallisessa esikouluryhmässä oman henkilökohtaisen avustajan kanssa. Mietittiin Emman kehitystä ja miten sitä voidaan eskarissa tukea ja mitä voidaan Emmalta "vaatia". Päällimmäinen seikka nyt tietenkin on aina tuo keskittyminen. Mutta siinä on kyllä tapahtunut kovastikin kehitystä vuoden takaisesta. Sen allekirjoittivat myös puheterapeutti ja avustaja. Kaiken kaikkiaan hyvä palaveri ja hyvillä mielin olen siitä kuinka hyvin Emmasta  ja Emman kehityksen tukemisesta ollaan kiinnostuneita eskarissakin.

Ensi vuonnahan Emma aloittaa ekaluokan. Missä, onkin seuraavan puolen vuoden sisällä tapahtuvista päätöksistä tärkein. Ensi viikon maanantaiksi sovin tapaamisen paikalliseen erityisluokkaan. Siitä on hyvä aloittaa miettiminen.

Eilen alkoi Eetulla lasten leikki- ja liikuntakerho. Ihan hyvin se siellä jo lopuksi pääsi vauhtiin. Aluksi oli pientä ujostelua. Eetu vaan on sen sorttinen. Mutta reipas sekin on. Elias kyllä näyttäisi olevan vauhdikkaampi näistä veljeksistä. Huh. :)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Rankka, mutta hyvä päivä.

Aamulla lähdettiin Emman kanssa jo vähän ennen kello kuusi ajelemaan kohti Seinäjokea. Tyttö oli aluksi vaan kovinkin tyytyväinen, kun pääsi kahdestaan äitin kanssa matkaan, mutta kyllähän se sairaala/lääkäri/hoitaja/piikki/jne.-kammo iski sitten perillä. Mulle tuli kovinkin kuuma ja hiki Emman kanssa, mutta se on pientä siihen verrattuna, että kaikki meni lopulta hyvin, siis nukutus (kiitos esilääkityksen) ja itse tulos kuulon suhteen. Kuulossa ei siis ole vikaa! Puheenviivästys ei ole ainakaan siitä siis ole kiinni. Tokihan down-lapsille on tavallista hitaampi puheenkehitys, mutta Emmalla se on vielä keskivertoakin hitaampi. Luultavasti. Sille nyt ei vaan voi mitään ja jos puhetta ei ala tulemaan,sitten vaan viitotaan.

Kuitenkin nämä kehitysasiat on downeille niin yksilöllisiä. Emmahan esimerkiksi on motorisesti aina kivasti kehittynyt ja myöskin pituuskasvun suhteen menee normaalikäyrällä. Oikeastaan noista kehitys-jutuista ei enää jaksa niin kantaa huolta. Sille kun ei oikein mitään mahda miten se ylimääräinen kromosomiaines juuri Emman tapauksessa on sijoittunut... Toki kaikki terapiat ovat olleet ja tulevat olemaan kultaakin kalliimpia.

Tässä pari kuvaa päivästä:

Menossa nukutukseen/kuulontutkimukseen

 jälkiheräämössä

ja lopuksi kaupassa dvd-valikoiman äärellä (yllätys!) :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

väsyttää..

Ja menenkin nukkumaan ihan justiin! Emma tuolla vielä vähän sängyssä pyörii. Taitaa sitäkin jännittää huominen, koska olen sille koittanut selostaa mitä sitten tapahtuu. Ollaan menossa aamulla jo klo 7.15:ksi keskussairaalaan kuulontutkimusta varten. Ja Emmahan joudutaan nukuttamaan, muuten ei todellakaan onnistuisi ko. toimenpide. Saa nyt nähdä miten se nukutuskaan onnistuu. Voi huokaus, rankka päivä äitillekin siis tiedossa. Mutta hyvähän se on, että saadaan tuo kuulo nyt tutkittua kunnolla - ei ole meinaan todellakaan  ikinä neuvolassa suostunut minkäänlaisiin perustutkimuksiinkaan. En mä tosin usko, että sillä kuulossa vikaa on, mutta kun pienikin kuulon alenema voi puheenkehitystä viivästyttää, niin tutkitaan vähän senkin takia. Ja onhan sekin downeille yleisempää, että kuulossa voi olla vikaa.

Viikonloppu meni muuten ihan kivasti. Tänään käytiin mun kotona-mummulassa ja sieltä päin sitten ratsastamassa. Emma ja Eetu tykkää kovasti hepoista. Eliaskin hevosia ihaili, mutta ei kuitenkaan selkään sitten uskaltanut mennä. Mun olo tosin on taas temppuillut, että se kyllä verottaa voimia ikävästi.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Viikonloppu

Onneksi meillä ei ole tälle viikonlopulle mitään kummempia suunnitelmia, kuten ei yleensäkään. Ollaan vaan ja katsotaan mitä keksitään. Huomenna on kyllä Emman ja Eetun ratsastuspuolituntinen, että vähän jotain aikataulutettua menoa.


Siivous pitäisi kyllä tänään hoitaa, koska eilenhän se jäi mun ja Antin illan syömisreissun takia. Yleensä olen siis aina perjantaina hoitanut tuon siivouksen, mutta ehkä siitä on nyt tullut vähän luistettua töihin menoni jälkeen. Tai siis perjantaisiivouksesta on tullut luistettua, ei koko siivouksesta missään nimessä. Mä kun en pysty elää sotkussa!


Olishan mulla kyllä suunnitelmia, tai sellaista mitä pitäisi kotiin hankkia. Uuusi sohva olohuoneeseen! Ja makkariin uudet tapetit. Mutta sitä varten tarvisi kaupunkireissun... Välillä tosiaan hankalaa tämä maalla asuminen, kun mitään ei saa läheltä.


Laitanpas kuvan mun eilisestä lookistani, tuo on niin ominta mua. 
Mulla oli samat vaatteet töissä ja illalla syömässä. Oli taas aika huono olo tämän mystisen taudin takia, etten tosiaankaan jaksanut alkaa miettimään eri vaatteita päälle...

torstai 8. syyskuuta 2011

Mihin nämä päivät menee?

Nyt on siis jo torstai ja huomenna perjantai ja viikonloppu tulossa, jee! Huomenna onkin mukavaa, kun päästään illalla mieheni kanssa pitkästä aikaa ihan kahdestaan syömään. Mun isä ja äiti tulee lapsia hoitamaan. Ja mä olen nyt saanut päähäni, että Amarilloon mennään. Oikeastaan mun on tehnyt sinne mieli jo puolitoista kuukautta, eli heti uudestaan viime kerran jälkeen. Tämä on niiiiin hyvää:

Chicken Pocket
BBQ-chiliöljyllä sivellyn tomaattitortillan täytteenä broilerin rintafileetä, pariloitua vuohenjuustoa, paholaisenkastiketta, punasipulia, tomaattia ja amerikansalaattia. Lisäksi jalapeño-valkosipulimajoneesia ja 

ranskalaisia perunoita.


Mutta vielä tähän päivään palatakseni kerrottakoon, että ilta meni aika lailla lasten kanssa touhutessa ja ulkoillessa. Pyöräilivät koko lapsilauma, Eliaskin.



No joo, tulihan sitä tänään vähän shoppailtuakin. Vaarallista tuo  kaupungissa töissä käynti. Tämä toppi on kyllä tosi ihana ja mukavan näköinen päällä. Voisinkin sen huomenna neuletakin (mustan) alle laittaa. Huomennahan kun on "pukeudu punaiseen päivä" sydänterveyteen liittyen.



Toppi, 22,95 e. Lindex.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lasten urheilua ja viittomista.

Tänään oli Emman elämän ensimmäiset koulujenväliset urheilukisat. Hyvin oli kisat menneet. Kesken juoksumatkan tosin oli alkanut naurattamaan, mutta sehän on vaan hyvä. Mun äiti oli katsomassa kisoja ja kyllä Emma oli tykännyt, kun sai mummun kanssa tehdä alkuverryttelyjä.


Eetu olikin sitten illalla ukin kanssa suunnistamassa iltarasteilla. Ovat kesän aikana käyneet useasti kiertämässä aina sen RR-radan ja suunnistus näyttäisi olevan laji, mikä Eetua erityisesti kiinnostaa.

Meillä kävi tässä illalla myös viittomakielen opettaja ja nyt on aika hyvin viitotut aakkoset hallussa. Emmakin jaksoi mukavasti olla tunnin ajan paikoillaan.


Mä itse kävin tänään taas vaihteeksi työterveyslääkärillä ja nyt sain ohjeeksi mitata kaksi viikkoa aamuin illoin lämmön. Kaikki verikoearvot on kunnossa, mutta joku sitä pientä lämpöilyä ja mm. kurkkuoireita mulle saa aikaan...


Jotain pientä hankintaa tänään myös h&m:n paketin muodossa (hame):

tiistai 6. syyskuuta 2011

Tästä alkaa...

...mun blogin kirjoittaminen. Sään puolesta ainakin nyt juuri on hyvä aika tähän ensimmäiseen tekstiin - ulkona on melkoinen syysmyräkkä. Ei siis taideta tänään paljoa ulkoilla. Toivottavasti huomenna olisi parempi ilma, sillä silloin on koululaisten yleisurheilukisat ja meidän Emmakin eskarilaisena pääsee osallistumaan! Kesällä ollaankin käyty monissa lasten yu-kisoissa, että on tuttua puuhaa meidän lapsille eikä pitäis Emmankaan lähtöviivalle jäädä.

Mulla itsellä on ollut joku "outo tauti" koko kesän ja lenkkeilyt ovat olleet kyllä niin vähissä, että harmittaa. Viime kesänä lenkkeilin vähintään 5 kertaa viikossa ja nyt ehkä kerran pari viikossa. Mutta eihän sitä sairaana voi. Täytyy vaan toivoa, että kun talvi koittaa, olisin taas iskussa, että pääsen rakkaan hiihtoharrastukseni pariin (ja puolustamaan viime vuotista kunnan mestaruutta ko. lajissa, heh :)).