Loppuvuoden ja joulun tunnelmia

Kiire on taas ilmeisesti ollut, kun blogin päivitys on jäänyt. Laitan nyt muutamia kuvia kertomaan loppuvuodesta ja joulusta. Marraskuussa juhlittiin Eetun 9 v. synttäreitä. Ja joulun vietto on sujunut mukavasti myös.

Muuttumisleikki - päivä prinsessana

Viime viikolla oli jännä päivä. Uusin Kodin Kuvalehti ilmestyi kolmen naisen muuttumisleikkijuttuineen. Minä sain olla yksi onnekas noista naisista. Se elokuinen päivä Helsingissä oli kyllä upea. Sai unohtaa kaiken muun ja nauttia ammattilaisten käsissä olemisesta. Sai tuntea olevansa tärkeä. Ihan prinsessakohtelulla.

Toki mennessäni muuttumisleikkiin olin mielessäni sitä mieltä, että en hirveästi olisi muutoksen tarpeessa, sillä mun pitkät vaaleat hiukseni olivat juuri mitä haluan. Mutta olinpas väärässä. Voi olla vaaleahiuksinen eri sävyilläkin. Päivän yksi huikein juttu oli kyllä myös, kun kuulin että Suvi Tiilikainen meikkaa minut. Ja hienon meikin tekikin. Tosi hyviä vinkkejä ja neuvoja myös sain päivän antimena sekä hiuksiin, että meikkiin liittyen. Ja ison kassillisen Lorealin meikkejä. Niistä on löytynytkin muuten jo monta hyvää tuotetta, kuten Lorealin vihreä BB-voide. Testatkaa.

Tämmöisiä päiviä olisi hyvä olla useamminkin. Vaikka ei nyt aina lehteen päätyisikään. Hehheh... Mutta omaa aikaa kaiken ruuhkavuosipyörityksen keskellä. Ja erityislapsen äitinä.

 

 

Tampere 1/2 maraton - neljäs puolikas lähes neljän kuukauden sisään

Hiljaiseloa blogissa. Kiirettä muuten. Päällimmäisenä poikien kyläkoulun homeongelma ja siihen liittyvät huolet. Mutta niistä ei sen enempää nyt. Kävin myös alkuviikosta leikkauttamassa vuosikausia kiusanneen napatyräni ja leikkauksesta toipuessa on nyt unohdettava juoksut kolmeksi viikoksi. Onkin hyvä aika nyt palata vielä syyskuun 12. päivään ja todellakin neljänteen puolimaratoniini touko-syyskuun välillä! Alunperin piti juosta jo Kokkolan Venetsialaismaraton elokuun lopulla, mutta se suunnitelma kariutui stressiin ja huonoihin yöuniin juurikin tuon homekouluongelman vuoksi.

Mutta Tampereelle matkasin tuolloin 12.9. ja sain siellä juoksuseuraksi pikkuveljeni. Hänelle puolikas oli elämänsä ensimmäinen, mulle kuudes kaikkiaan.
Keli oli todella lämmin, jopa kuuma tuohon vuodenaikaan nähden ja sehän vaikuttaa suoritukseen heikentävästi mulla ainakin. Parhaat juoksut tulee noin +13 asteessa ja pienessä tihkusateessa. Mutta tällä kertaa mulla ei ollutkaan onneksi edes mitään tavoitetta - lähdin nauttimaan juoksusta ja tunnelmasta. Ja tunnelmaa todellakin oli. Aivan erilaista juosta satojen muiden kanssa, kun jossain pienessä kylätapahtumassa. Kannustusjoukkoina oli tällä kertaa mun äiti ja isä ja pikkuveljen tyttöystävä.

Alkumatka lähti pikkuveljen tahdissa, jopa alle 5 min/km vauhdilla, joten kilometrin kohdalla sanoin hänelle, että heippa, en lähde hänen kyytiin sippaamaan itseäni heti alkumatkassa. Jossain kolmen kilometrin kohdalla 1:50 jänis paineli ohi. Mietin hetken, että nyt olisi mahdollisuus... Mutta jostain syystä juoksu ei tuntunut nyt siltä mitä parhaimmillaan se mulla on. Reidet olivat vähän tönköhköt ja tosiaan kuumuuskin kiusasi ekalla kympillä. Ja joo, myös pari tuntia ennen lähtöä syömäni banaani yritti myös tunkea itsensä ylös. Älkää hyvät ihmiset syökö muuten banaania kisapäivänä! Mä en tajua kuinka en itse opi tuota, vaikka nuorena jopa yhdet SM-hiihtoni pilasin banaanin takia, heh.

Matkantekoa oli vaihtelevaa. Kun tuntui hyvältä, vauhti oli alle 5:30/km ja huonommilla hetkillä yli. Ja ne huonot hetket saivat aikaan mun reidet. Käsittämätöntä. Muistan miettineeni siellä painellessani menemään, että hitsit, kuntoa olisi ja tuntuisi että pääsisi lujempaa, mutta jalat eivät vaan tottele. Join kyllä tosi paljon matkan aikana, eniten ikinä puolikkaillani. Tällä kertaa menin myös ilman geeliä, ja uskon sen olleen huono asia. Toki aina kun join (Fitline Fittnesdrink), tuntui, että sain lisää puhtia, mutta ei se vaan riittänyt.

Sellaista mitään katkeamista ei tullut edes lopussa, eli kyllä se kunto on kasvanut keväästäkin, vaikka ennätys jäi nyt tulematta ajan ollessa 1.58. Siihen nähden hyvä aika, että tuntemukset olivat huonot matkan varrella. Kyllä taas on viisaampi ensi kesää ajatellen.

Pahinta oli koko kisassa kuitenkin järkyttävä pahoinvointi, joka alkoi noin tunti maaliin tulosta. Söinkö liian nopeasti maalissa? No kun tarjolla oli smoothieista suklaaseen... Vai oliko koko edeltävä tankkaus päin peetä, kun junassa syömäni pastatkin tulivat takaisin, yök.




Äiti odottaa junaa Tampereelle Kauhavan asemalla.

Palkinto uurastuksesta.

Mun ihania palauttelulenkkimaisemia Ähtävänjoen rannoilla.

6-vuotiaan kemut!

Eilen juhlittiin meidän jo viime viikolla 6-vuotta täyttänyttä ja eskarinkin aloittanutta "vauvaa". Tärkeimmässä roolissa olivat nyt ensimmäistä kertaa olleet kaverisynttärit. Niiden jälkeen illemmalla tulivat mummut, ukit ja kummitkin toki vielä käymään.

Elias odotti jo aamusta alkaen milloin kaverit tulevat. Ja olipa pojilla kyllä kivaa sitten. Sääkin mitä mahtavin ja vesipyssyt olivat kovassa käytössä. Niitä tuli myös lahjaksikin lisää, heti kolme kappaletta.

Elias on sellainen rohkea ja ihana poika. Rakas ja todellinen ihme, kun raskausaika oli mitä oli.

Juhlapöytä odottaa kavereita.

Isoveli kokoaa lahjalegoa.

Sankari on vauhdissa.

Vieraille esittelemässä lahjaansa. 

Elias halusi "itseilkimys-boolia", eli keltaista.

Uusi vesipyssy ja äiti.

Wow, nyt tuli isoin pyssy.

Ja tämmöinenkin...

Hauskaa riitti pitkälle iltaan!

Emman juoksuedistystä ja äitin kesän kolmas puolimaraton (pettymys)

Tällä viikolla Emma yllätti mut totaalisesti keskiviikon lasten oma pitäjän yu-kisoissa. Ihan ensimmäistä kertaa juoksi niin, että jäi yksikseen lähtöviivalle ja lähti muiden mukana lähetyksestä ja mä sain mennä maalille vaan odottelemaan. Koko matkan juoksi reippaasti keskittyneenä ja nauttien. Mutta eihän sille yksi 60 metriä riittänyt, vaan halusi vielä toisen sarjan mukana 300 metrin juoksuunkin. On kyllä tyttö niin reipastunut ja lisäksi jaksamista on tullut hurjasti lisää kilpirauhaslääkityksen aloittamisen jälkeen. Aivan huippu juttu tämä.

Mulla oli tosiaan sitten eilen vuorossa kesän kolmas puolimaraton Pietarsaaressa Jaakon Maratonilla. Tuntemukset olivat todella hyvät ennen kisaa. Mutta siihen se hyvä sitten jäikin ensimmäisten neljän kilometrin kanssa. Aloitin kovahkolla tahdilla mielessä 1.50. aika. Liiankin lujaa tosin tuota tavoitetta ajatellen, sillä siihen riittäisi 5 min 15 sek km-vauhti ja ensimmäiset kaksi kilometriä menin 5:05 vauhdilla. Innostuin muiden mukana, myönnetään. Silti vauhti pysyi vielä muutaman kilometrin noin tahdissa 5:23/km. Kunnes tahti vaan alkoi hidastumaan. Ilman tukaluus teki tepposet, kuten myös alkumatkan suhteellisen mäkinen maasto. Se tunne on harmillinen, kun tajuaa, että nyt ei tulekaan hyvä juoksu, ei ennätystä. Tosin vielä 7 km kohdalla olin juuri saman verran käyttänyt aikaa, kun Alajärvellä, eli toivoa vielä oli. Mutta kyllä vain matkanteko kävi raskaaksi, mietin jopa keskeyttämistä. Oli kuuma ja porukkaa lappasi ohi. Kastelin itseäni vedellä vähän väliä ja join todella usein. Menin jo välin sekaisinkin milloin piti ottaa geeliä tai vain juoda. Mua kannustettiin kuitenkin tosi hyvin ja huolto pelasi. Koitin tsempata ja vaan mennä sisulla. Silti oli tuskallista. Mutta siitä olen tyytyväinen, että niin hidasta km-vauhtia ei tullut, kuin silloin Alajärvellä 19-20 km välillä. Pystyin tulla nyt siis loppumatkan samaa tahtia mihin se hyytyi matkan varrella, eli hieman alle 6 min/km tai muutaman sekunnin yli. Kun oli 2 km maaliin, huomasin, että oli 12 minuuttia aikaa alittaa  2 h. Yritin ja viimeisillä voimillani - vaikka niitä ei enää ollutkaan - otin kovan loppukirinkin. Mutta se ei ihan riittänyt, aika oli muutaman sekunnin yli 2 h.

Pettymyksen juoksu siis mulle aiheutti. Syytänkö ilmaa vai reittiä? Vai itseäni? Kaiken piti olla kunnossa, mutta näin vaan kävi. Tänään aloin kuitenkin miettiä tarkemmin. Kaksi vuotta sitten, mä olin niin sairas vielä. Niin sairas, että jopa henkinen rasitus nosti mulle kuumeen ja imusolmukket turposivat kaulalla. Pää sumussa koitin olla töissä ja töiden jälkeen oli tuskaa ajaa kotiin. Urheilla en pystynyt todellakaan.

Mä parannuin kuitenkin siitä yli kahden vuoden helvetistä.

Vuosi sitten olin katsomassa Jaakon Maratonia. Olin harmissani, kun en itse uskaltanut tuolloin vielä juosta puolimaratonia. Nyt olen sen jälkeen juossut vuodessa viisi.

Eli ehkä mun ei kannata nyt syyttää yhtään mitään. Mulla on aikaa. En usko, että monikaan 1.50.-nainen on ollut yhtä kamalan sairas kaksi vuotta sitten, kuin minä. Mun täytyy vaan muistaa se ja olla todella ylpeä itsestäni. Ja ennen kaikkea olla kiitollinen terveydestäni.

Hetki ennen lähtöä kesän kolmannelle puolimaratonille.

Äiti, halusiksä just kolme lasta?

Eliaksen kysymys aamulla. Pieni poika, ei vielä kuutta vuottakaan, mietti tuollaisia. Ja kyllä, vastasinhan toki, että halusin. Halusin kolme lasta, se on totta. Mutta halusin ehkä myös neljännen. Sitä en tietenkään kertonut. Mutta elämähän ei tunnetusti mene suunnitellusti.

Itselläni on neljä sisarusta ja miehellänikin kolme, joten oli jotenkin luonnollista haaveilla vähintään neljästä lapsesta. Silloin joskus kauan sitten. Emman syntymä muutti kaikki suunnitelmat. Tai ei vielä itse syntymä, vaan vuodet Emman kanssa. Sitä vaan ei voi kieltää, että elämä kehitysvammaisen lapsen kanssa on tuplasti vaativampaa, kuin ei-kehitysvammaisen lapsen kanssa. Kaikki selvittelyt, terapiat, hakemukset, erityisneuvolat, lääkärikäynnit, kotona tehtävät harjoitukset, puhelaitteen käyttö, viittomat ja niiden opettelu jne. Paljon muutakin. Ja lapsen jääräpäinen luonne. Karkailutaipumus (joka luojan kiitos on tosin helpottanut 80 %).

Järjellä on siis täytynyt ajatella. Unohtaa ajatus neljännestä lapsesta. Ei vaan jaksaisi. Silti löydän joskus itseni vauvanvaateosastolta hipelöimässä pieniä mekkoja. Saahan haaveita aina olla.

Mulla on kolme ihanaa lasta ja niin kiitollinen heistä.

Juhannusaattona 2015 Kauhavalla Lentäjien juhannusjuhlissa.

Helsingissä!

Mulla alkoi loma viime viikon torstaina ja heti perjantai-aamuna hypättiin junan kyytiin kohti helteistä Helsinkiä. Kerrankin päätettiin viettää heti kunnolla aikaa pääkaupungissamme ja oltiin varattu kolmeksi yöksi hotelli. Tosin, kyllä lapset jo odottivat viimeisenä iltana kovastikin kotiin pääsyä. Ja itsekin. Oli vaan ihanaa päästä omaan saunaan ja sänkyyn eilen kotiuduttuamme.

Paljon todellakin ehdittiin monenlaista tehdä neljässä päivässä. Ja mikä sattuma, että hellekelit olivat juuri tuolloin. Perjantaina ajeltiin vähän metrolla ja ihmeteltiin yleisesti Helsinkiä. Kuumalla kauppatorillakin käytiin, sekä Vuosaaressa Aurinkolahden uimarannalla. Lauantaina oli vuorossa Suomenlinna. Matka sinne pikku laivalla oli jo elämys lapsille, ja itse kohteessa kiinnostusta lapsissa saivat aikaan tykit ja kaikenlaiset tunnelit. Mä ehdin shoppailla vielä tuolloin lauantaina, ja itse asiassa taisin shoppailla joka päivä, kun muut viettivät lepohetkeä. Ei malttanut, kun kerrankin oli kunnon mahdollisuus.

Sunnuntaina mentiin Linnanmäelle ja oltiin siellä 5 tuntia. Aika rankkaahan tuollainen on ja kyllä illalla jokaiselle uni tuli hyvin. Mutta ennen nukkumaanmenoa ehdittiin vielä sunnuntaina käydä Kaivopuistoakin katsomassa. Tämäkin on niitä paikkoja, joissa ei ole ikinä tullut itsekään käytyä.

Maanantaina juna lähti vasta illalla, joten siinäkin oli vielä aikaa kierrellä Helsinkiä.

Reissu oli kyllä kiva ja onnistunut ja hotellissa elo on niin vaivatonta. Kuten myös matkustaminen junalla on helppoa lasten kanssa.

Nyt vaan toivotaan kuuman kesän jatkuvan, mulla lomaa vielä riittää!

Reissussa

Olin onnekas ja voitin jossain kilpailussa liput meille Muumimaailmaan. Meidän jokakesäiseen suosikkipaikkaamme.  Päätettiinkin lähteä juhannuslauantaina ajelemaan kohti Rymättylää, jossa vietimme pari yötä.

Muumimaailmassa oli ihanaa! Ja iloksemme se oli hieman uudistunutkin. Kaksi uutta hahmoakin oli seikkailemassa, Tiuhti ja Viuhti.

Ensi kesänä uudestaan!

Ps. Mä kävin juoksemassa Airiston mäkisissä maisemissa ja mietin kuinka paljon kunto olisikaan ehkä kovempi jos noin mäkisessä maastossa aina päästelisi. Tuli jopa vähän ikävä nuoruuden sauvajuoksu treenejä laskettelumäissä...

Kesän toinen puolimaraton

Huh, eilen juoksin Alajärvellä toisen puolikkaani tälle kesälle. Täytyy kyllä sanoa, että olin aika epävarma koitoksen onnistumisesta vielä viimeiseen saakka. Jotenkin ollut tahkeahkoa tämä alkukesä juoksun kannalta. Olen ollut ihmeen tukkoinen ja väsynyt - siitepölyallergia? Lisäksi vielä tämän viikon maanantaina mun pohkeet olivat ihan jumissa. Tai pelkäsin jopa jotain pahempaakin, jotain tulehdusta ehkä. Kävin kuitenkin maanantaina hierottamassa pohkeet ja se taisi olla hyvä veto. Vielä alkuverryttelyssä tosin tuntuivat "oudoilta" alaosastaan, mutta ei ne onneksi juoksussa sitten haitanneet! Ehkä mun lisääntyneet juoksukilsat vaan saavat tämän jumituksen aikaan -lihashuoltoa lisää kiitos!

Mutta todellakin kisa lähti hyvin sujumaan, lähdin turhankin lujaa varmaan. Mutta pakkohan sitä on yrittää jos joskus meinaa jotain parempaakin saavuttaa! Kisassa ei ollut niin paljon kanssaosallistujia kuin Kokkolassa, joten yksinjuoksua oli melkein koko matka. Olisin kaivannut kyllä samatahtista juoksijaa. Siitä hyötyy. Reitti kiersi Alajärven ympäri ja oli välillä vähän tylsä kyllä. Matkalla ehti miettiä monenlaista ja analysoida mihin vauhti riittää. 7 km kohdalla olin käyttänyt 36 minuuttia aikaa, joten hoksasin ennätyksen olevan tulossa, jos tahti pysyy. Ja pysyihän se aika hyvin lukuunottamatta 19-20 km kohdalla iskenyttä vauhdin hidastumista. Sitten kun tuli 20 km kyltti esiin, sain taas tsempattua itseni, että nyt et luovuta! Otin vielä kovan loppukirinkin maaliin tullessa.

Aika paljon jouduin kyllä tarkkailla menoani ja kulutettua aikaa, jotta sain vauhdin pysymään. Mulla oli taas ihanasti kannustusta matkalla. Eliaskin mulle 18 km kohdalla antoi juomaa tärkeänä. Join muuten ehkä enemmän kuin viimeksi, mutta kelikin oli lämpimempi, jopa kuumahko tuli juostessa.

Aika oli 1.56:00. Eli ennätys. Otan nyt tavoitteeksi seuraavan koitokseen, eli Jaakonmaratonille heinäkuun lopulla, alittaa 1.50. Treeniä, treeniä siis ohjelmaan lisää. (hupia ja lepoa unohtamatta :)).


Valmiina lähtöön.

 

Tämän päivän palauttelulenkkimaisemat.