Kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta sitten valmistauduin lähestyvään synnytykseen ja äidiksi tuloon. Nyt valmistelussa ovat prinsessan 10-vuotissynttärit viikonlopuksi.

Se äidiksi tuleminen ei mennyt suunnitelmien mukaan.



Muutos Lentosuunnitelmaan - Welcome to Holland (Emily Perl Kingsley)

Minua usein pyydetään kuvailemaan millaista on kasvattaa vammaista lasta, jotta ihmiset, joilla ei ole tätä ainutlaatuista kokemusta, ymmärtäisivät ja voisivat kuvitella, miltä se tuntuu. Se on jotain tällaista:

Kun odotat lasta, se on kuin suunnittelisi ihmeellistä lomamatkaa Italiaan. Ostat nipun opaskirjoja, ja teet ihania suunnitelmia. Colosseum. Michelangelon David. Gondolien Venetsia. Ehkä opettelet joitain käteviä sanontoja. Kaikki se on hyvin innostavaa.

Kuukausien innokkaan odotuksen jälkeen suuri päivä viimeinkin koittaa. Pakkaat laukkusi ja lähdet matkaan. Useita tunteja myöhemmin lentokone laskeutuu. Lentoemäntä tulee ja sanoo: "Tervetuloa Hollantiin!" "Hollantiin?! Kuinka niin Hollantiin? Varasin paikan Italiaan menevään koneeseen. Minun pitäisi olla Italiassa. Koko elämäni olen unelmoinut pääseväni sinne."

Mutta lentosuunnitelmaan on tullut muutos. Kone on laskeutunut Hollantiin, ja sinne sinun on jäätävä. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei sinua ole viety mihinkään hirveään, inhottavaan, likaiseen paikkaan, jossa on kauheita tauteja ja nälänhätää. Olet tullut vain erilaiseen paikkaan.
Niinpä sinun on mentävä ostamaan uusia opaskirjoja. Sinun on opittava aivan uusi kieli, ja kohtaat joukon uusia ihmisiä, joita et olisi muuten koskaan tavannut.

Se on vain erilainen paikka. Se on vähemmän loistelias kuin Italia, ja elämänrytmi on hitaampaa kuin Italiassa. Mutta oltuasi siellä jonkin aikaa, saatuasi hengityksesi tasaantumaan, katsot ympärillesi ja huomaat, että Hollannissa on tuulimyllyjä ja tulppaaneja, Hollannissa on jopa Rembrandtin maalauksia.

Mutta kaikki tuttavasi ovat tohkeissaan Italian matkoistaan ja he kerskailevat, kuinka ihanaa heillä siellä oli. Ja lopun elämääsi sanot; "Niin, sinne minunkin piti mennä. Sitä minä olin suunnitellut." Eikä se kipu haihdu koskaan, ei koskaan, pois, koska unelman menettäminenon hyvin, hyvin merkittävä menetys.

Mutta jos vietät elämäsi surren sitä tosiasiaa, että et päässyt Italiaan, et ehkä milloinkaan ole vapaa nauttimaan niistä hyvin erityislaatuisista, hyvin ihastuttavista asioista, joita Hollanti tarjoaa.



Tämä kirjoitus saa mut aina kyyneliin, vieläkin. Vaikka en enää todellakaan sure, kuten silloin kymmenen vuotta sitten. Mutta ne muistot siitä hetkestä. Miltä tuntuu, kun maailma romahtaa. Kun ajattee elämänsä olevan pilalla. Kun on ihan varma, ettei ikinä enää voi edes nauraa. Eihän voi, kun on vammaisen lapsen äiti.

Voi kun olisin silloin tiennyt. Tämän hetken. Kymmenen vuotta eteenpäin. Mun elämäni parhaat kymmen vuotta. Niin paljon rakkautta ja iloa. Ehkä erilaista toisinaan, mutta se rakkaus. Mutta sitä ei vaan voinut tietää.

Onnea rakas Emma. Ja kiitos kaikesta mitä olet äitille opettanut. Ja kiitos rakkaudesta mitä sulta saan ja mitä sulle saan antaa.