Mitä kuuluu?

Mitä meille kuuluu, mitä mulle kuuluu? Arkipäivät menevät vakiintuneilla rutiineilla, koulut, työt ja vielä yhdellä viimeinen päiväkotivuosi. Jotain pikku harrastuksia, mutta ei mitään aikataulutettuja. Semmoisiin ei tällä hetkellä riitä aika. Eikä lapset mitään kaipaakaan, tärkeämpänä pidän yhteistä aikaa koko perheen parissa. Tykkään leikkiä ja hullutella lasten kanssa. Olla niiden tasolla. Viikonloppuisin on enemmän aikaa. Sunnuntaisin käydään koko perhe lasten yleisurheilukoulussa lasten ollessa harjoituksissa, mun ollessa toinen ohjaajista ja mieheni Emman avustajana.

Mutta minä. Onko tämä nyt jotain kohtalon ivaa? Ensin lähes kolme vuotta kamala sairaus, joka siis todennäköisesti alkunsa sai mykoplasmasta. Päätin etten luovuta, että tervehdyn. Ja niinhän siinä kävikin. Koko viime kevään, kesän ja loppukesän sain nauttia ihanasta liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Juoksin ilosta. Kunto kasvoi kohisten ja uusina urheilukokemuksina saavutin kahden puolimaratonin juoksun. Mutta sitten...

Kun viimeisimmällä puolimaratonilla elokuun lopussa tulin maaliin ja olin aikeissa lähteä palauttelemaan, ei juoksuaskeleen ottamisesta tullutkaan mitään. Polveen pisti oudosti, yhtä äkkiä. Ajattelin sen menevän tietenkin ohi muutamassa päivässä. Viikko tästä yritin juosta. Kävellen tulin kotiin. Tätä jatkui muutaman viikon, juostessa polveen sattui ja pisti vaihtelevasti. Pitkille lenkeille oli pakko sanoa heipat. Tietenkin epäilin jotain rasitusvammaa. Lääkäri passitti magneettikuvaukseen. Kiitos hyvän työnantajani kustannnuksista ei tarvinnut itse huolehtia. Lääkäri soitti tuloksista ja oli hyvin hämmentynyt, mun polvessa oli valekihti. Nivelen rustossa kalkkia. Liian paksu. Nestettä. Harvinainen. Täytyi poissulkea pari vakavampaa sairautta ensin pois ja luojan kiitos niitä ei löytynyt. Ne olisivat voineet aiheuttaa tuon kalkin kertymisen. Mutta mikä sen sitten on aiheuttanut? Rasitusvamma tämä ei ollutkaan.

Reumatologi on seuraava osoite vajaan parin viikon kuluttua. Polven kipuilu tuntuu pahentuvan pikkuhiljaa. Toissapäivänä tein 7 km juoksulenkin kahden viikon tauon jälkeen. Viitosen kohdalla pisti inhottavasti polvea, mutta pystyin juosta koko matkan. Polveen kuitenkin kertyi nestettä ja oli kipeä seuraavana päivänä. Eihän tästä tunnu nyt tulevan mitään. Jos olisi joku selvä rasitusvamma tms. jotenkin ehkä olisi helpompi asian kanssa olla, mutta taas tämmöinen mystinen juttu.

Onneksi kuitenkin muuten olen terve. Eihän tämä niin paha ole kuin se aiempi sairaus. Tai näin ainakin voisi ajatella. Mutta kauanko tämmöisiä vastoinkäymisiä jaksaa. Kerta toisensa jälkeen.

Mutta eihän tämä kokonaan kurjuutta ole ja mikä parasta, joulu on jo ensi kuussa. Tunnelmaa!