Tampere 1/2 maraton - neljäs puolikas lähes neljän kuukauden sisään

Hiljaiseloa blogissa. Kiirettä muuten. Päällimmäisenä poikien kyläkoulun homeongelma ja siihen liittyvät huolet. Mutta niistä ei sen enempää nyt. Kävin myös alkuviikosta leikkauttamassa vuosikausia kiusanneen napatyräni ja leikkauksesta toipuessa on nyt unohdettava juoksut kolmeksi viikoksi. Onkin hyvä aika nyt palata vielä syyskuun 12. päivään ja todellakin neljänteen puolimaratoniini touko-syyskuun välillä! Alunperin piti juosta jo Kokkolan Venetsialaismaraton elokuun lopulla, mutta se suunnitelma kariutui stressiin ja huonoihin yöuniin juurikin tuon homekouluongelman vuoksi.

Mutta Tampereelle matkasin tuolloin 12.9. ja sain siellä juoksuseuraksi pikkuveljeni. Hänelle puolikas oli elämänsä ensimmäinen, mulle kuudes kaikkiaan.
Keli oli todella lämmin, jopa kuuma tuohon vuodenaikaan nähden ja sehän vaikuttaa suoritukseen heikentävästi mulla ainakin. Parhaat juoksut tulee noin +13 asteessa ja pienessä tihkusateessa. Mutta tällä kertaa mulla ei ollutkaan onneksi edes mitään tavoitetta - lähdin nauttimaan juoksusta ja tunnelmasta. Ja tunnelmaa todellakin oli. Aivan erilaista juosta satojen muiden kanssa, kun jossain pienessä kylätapahtumassa. Kannustusjoukkoina oli tällä kertaa mun äiti ja isä ja pikkuveljen tyttöystävä.

Alkumatka lähti pikkuveljen tahdissa, jopa alle 5 min/km vauhdilla, joten kilometrin kohdalla sanoin hänelle, että heippa, en lähde hänen kyytiin sippaamaan itseäni heti alkumatkassa. Jossain kolmen kilometrin kohdalla 1:50 jänis paineli ohi. Mietin hetken, että nyt olisi mahdollisuus... Mutta jostain syystä juoksu ei tuntunut nyt siltä mitä parhaimmillaan se mulla on. Reidet olivat vähän tönköhköt ja tosiaan kuumuuskin kiusasi ekalla kympillä. Ja joo, myös pari tuntia ennen lähtöä syömäni banaani yritti myös tunkea itsensä ylös. Älkää hyvät ihmiset syökö muuten banaania kisapäivänä! Mä en tajua kuinka en itse opi tuota, vaikka nuorena jopa yhdet SM-hiihtoni pilasin banaanin takia, heh.

Matkantekoa oli vaihtelevaa. Kun tuntui hyvältä, vauhti oli alle 5:30/km ja huonommilla hetkillä yli. Ja ne huonot hetket saivat aikaan mun reidet. Käsittämätöntä. Muistan miettineeni siellä painellessani menemään, että hitsit, kuntoa olisi ja tuntuisi että pääsisi lujempaa, mutta jalat eivät vaan tottele. Join kyllä tosi paljon matkan aikana, eniten ikinä puolikkaillani. Tällä kertaa menin myös ilman geeliä, ja uskon sen olleen huono asia. Toki aina kun join (Fitline Fittnesdrink), tuntui, että sain lisää puhtia, mutta ei se vaan riittänyt.

Sellaista mitään katkeamista ei tullut edes lopussa, eli kyllä se kunto on kasvanut keväästäkin, vaikka ennätys jäi nyt tulematta ajan ollessa 1.58. Siihen nähden hyvä aika, että tuntemukset olivat huonot matkan varrella. Kyllä taas on viisaampi ensi kesää ajatellen.

Pahinta oli koko kisassa kuitenkin järkyttävä pahoinvointi, joka alkoi noin tunti maaliin tulosta. Söinkö liian nopeasti maalissa? No kun tarjolla oli smoothieista suklaaseen... Vai oliko koko edeltävä tankkaus päin peetä, kun junassa syömäni pastatkin tulivat takaisin, yök.




Äiti odottaa junaa Tampereelle Kauhavan asemalla.

Palkinto uurastuksesta.

Mun ihania palauttelulenkkimaisemia Ähtävänjoen rannoilla.