Mähän tein sen uudenvuodenlupauksen, että juoksen kokomaratonin tänä vuonna, jos polvikivut kaikkoavat. No, poissahan ne ovat. Mutta tällä hetkellä mun aika ei riitä moiseen treenaamiseen. Mulla on lapset, työ ja koti. Mutta jos loppukesästä tuntuu, että maratonin voisi juosta, sittenpä juoksen. Ei mulla muutenkaan mitään ohjelmaa ole treenaamiseen. Fiiliksellä. Silloin kun tuntuu hyvältä, annan mennä. Jos on raskasta, menen kevyemmin. Viimeiset lenkit ovat kyllä olleet lupaavia ja ilmoittauduinkin toukokuussa Kokkolassa juostavalle City Runille puolikkaalle.
¨
Mistä tämä mun juoksuinnostus sitten oikein on lähtenyt, hiihto kun on aina ollut mulle se number one urheiluharrastus, ja harrastus nyt yleensäkin. En ollut lapsena, enkä nuorenakaan mikään innokas pitkänmatkan juoksija, vaan nopeakinttuisena sataa metriä päästelin mieluummin. Mun mielestä juokseminen on tosi paljon raskaampaa kuin hiihtäminen. Ehkä se alkoi näin vanhemmalla iällä kiehtoa, että olisiko musta kuitenkin juoksemaan pitemmästäkin. Ja nopeudestahan ei tietenkään ole haittaa pitkälläkään matkalla.
Vuonna 2010 aloin juoksemaan enemmän. Mun pisimmät lenkit jäivät silloinkin kyllä varmaan 10 km:iin, mutta juoksukunto oli kova. Sittenhän tuli se sairastuminen. Uudestaan aikalailla vuosi sitten pääsin taas urheilun makuun ja ensin aloittelin 5 km juoksulenkeillä. Jossain vaiheessa alkoi ajatus puolikkaan juoksemisesta houkuttaa ja sitä varten sitten aloin lenkkejä pidentää. 15 km oli mun pisin lenkkini ennen ekaa puolikasta viime heinäkuussa. Tällä hetkellä 15 km juokseminen ei ole kuin "maistaa". Eli tosi paljon on vuodessa mennyt mun kunto kyllä eteenpäin.
Urheilu on ihanaa, juokseminen niin vapauttavaa... Mun elämän pieniä iloja suurten ilojen rinnalla.
Juoskaa ihmiset.
Uusissa eilen ostetuissa Adidaksen adizero boston boost-tossuissa. Tänään testaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti