Iloja ja murheita

Niinhän se menee. Aina kun susta jollain hetkellä tuntuu, että kaikki on hyvin, tulee jotain. Jotain joka saa ensimmäiseksi ajattelemaan, etten jaksa. Mutta aina on noustu, hinnalla millä hyvänsä.

Alkukevät ja oikeastaan koko vuosi oli mennyt mukavasti ja esimerkiksi ilman lasten sairasteluja. Tosin Emma oli ollut jo väsynyt pitemmän aikaa. Siis vuosiahan sitä on jatkunut, että se väsyy tosi helposti. Siihen on vaan totuttu. Ja lääkäritkin oli vakuuttaneet, ettei kyse olisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka itse olen sitä epäillyt arvojen ollessa rajoilla ja oirekirjon ollessa laaja. Nyt ei tarvitse enää arvuutella. Vuosikontrollissa paljastui selvä vajaatoiminta arvojen ollessa ihan taivaissa. Saatiin kiireellinen lähete lastenpolille ja diagnoosiksi autoimmuunityreoidiitin aiheuttama kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkitys lopunelämää.

Oltiin varattu Helsinkiin jo aiemmin junamatkat ja hotelli kahden yön kevätreissulle koko perheellemme ja se tehtiin sopivasti pari päivää tuon diagnoosin jälkeen. Saatiin kaikki vähän muuta ajateltavaa. Lapset nauttivat reissusta ja käytiin paikoissa, joissa ennen ei olla oltu. Metroajelu oli ihan uutta jopa mulle.

Tämä kevät on kyllä muuten ihanaa aikaa. Tosin kesäkin on täällä ihan pian. Ja siinäkin on vielä murehdittavaa, kuka hoitaa lapsia. Sekin varmasti järjestyy, kunhan jaksan asiaa selvittää. Sitä ennen olisi yksi puolimaraton juostava ensi viikolla. Tai ihan vapaaehtoisesti juoksen. Mukavaa vastapainoa kaikelle muulle.