Erilaisuus kiinnostaa?

Viimeksi edellisviikonloppuna Tuurin ostosreissulla huomasin, kuinka meitä jotkut tuijottivat. Tai katsoivat normaalia pidempään. Emman takia. Mutta miksi?

 

Onhan Emma tosi söpö. Mutta se Downin syndrooma. ¨

 

Luulisi kyllä, että nykypäivänä ollaan jo totuttu erilaisuuteen. Pertti Kurikan Nimipäivät hyvänä esimerkkinä.

Vai onko se tietämättömyyttä, uteliaisuutta? Myönnän itsekin ajatelleeni Emmaa odottaessani ja tuolloin sattumalta ensi kertaa ketään down-lasta kohdanneena, että sen lapsen perheellä on varmaan todella kamalaa.

 

Kauheita ajatuksia. Se oli sitä tietämättömyyttä.

 

Meillä ei ole kamalaa. Erilaista ja haastavampaa kyllä. Mutta ei ollenkaan kamalaa.

 

Rakkautta on ja paljon.

 

Tietenkin, kun tietää faktat down-raskauksien keskeytyksistä, tulee mieleen, onko joku tuijottaja sellaiseen ratkaisuun joskus päätynyt. Miettii nyt meidät nähdessään, että millaista olisikaan ollut.

 



Aika raskaita mietteitä jos näin on.

 

Itse olen onnellinen, että kyseisen päätöksen eteen en koskaan joutunut. Mutta jos joku joskus joutuu, ajatelkaa vaikka meitä. Lapsi on kuitenkin aina oma ja rakas.

 

Kun olin sitten siellä Tuurin kassalla maksamassa ostoksia ja Emma meni tapansa mukaan kassan päätyyn jo odottamaan, (Tällä kertaa Lumikki-barbiaan.) huomasin samalla kassalla ostoksiaan pakkaavan naisen katsovan Emmaa. Ehdin jo taas miettiä vaikka mitä, kunnes nainen sanoi, että hänellä on down-tyttö kummityttönä. Se oli ihanaa. Olkaa ihmiset avoimia. Kertokaa, kyselkää, jutelkaa. Erilaisuus on rikkaus.